|
Post by Shagon//Pirate//Comet on Jun 26, 2006 14:50:13 GMT -5
Shagon
Uros asteli kevyessti metsässä. siellä oli ympäriinsä ihmisten jälkiä. Shagon haisteli useimpia niistä kinnostumatta paljoakaan. Se odotteli vain seuraa. 'milloinkohan joku tulee. Täällä alkaa olla vähän tylsää' Ilma oli raikas ja metsässä tuoksui havut sekä lehdet. Joistakin kohtia metsä oli karu, ihmiset...
|
|
|
Post by nory on Jun 26, 2006 15:03:14 GMT -5
((Päätimpä kokeilla taas tuota minä-tyyliä ^^))
Minä astahdin innokkaana metsään. Uteliashan olin. Haistoin ilmaa, ja olin tuntevinani toisen koiran tuoksun. vilkaisin kerran taakseni, varmistaen ihan varmuuden vuoksi, ettei ketään ollut näkyvissä. Sitten nopensin askeliani juoksuun ja hölkkäsin polkuja eteenpäin nenäni johdattelemana. Pari lintua visersi lähistöllä täyttä kurkkua ja hypähdin hiukan niitä kohti, ihan vain leikin vuoksi. Linnut pyrähtivät rykelmänä lentoon ja naurahdin hiukan jatkaen sitten matkaani hölköttäen. Olin hiukan allapäin. En tiennyt miksi, mutta minulla vain sattui olemaan sellainen olo. En tietenkään ollut murheen murtama, tai mitään. Muuten vain hiukan masentunut. Ilma oli harmaa ja alkoi jo hiukan tihuttaa. Jatkoin hölkkääni kunnes näin edessäni jotain. Tajusin sen toisen koiran hahmoksi ja hidastin askeleeni kävelyvauhtiin. ''Hei'' Sanoin tullessani hänen taaksene. En ollut varma oliko tämä vielä huomannut minua, mutta nähtävästi tämä oli uros.
|
|
|
Post by Shagon//Pirate//Comet on Jun 26, 2006 15:13:08 GMT -5
Shagon
Shagon kuulee takaansa askelia ja kääntyy. Takana seisoi upea naaras keskellä sateista metsää. Uros tajusi ettei naaras ollut 100%:sesti hyvällä päällä. "Hei." Hän sanoo arvokkasti nyökäten naaraan suuntaaan. "Ketä minun on kunnia puhutella?" Jostain syystä uros kunnioitti naarasta. Uros tuijotti naaraan valkoisena kiiltävää karvaa.
#Kiva tyyli ^^#
|
|
|
Post by nory on Jun 26, 2006 15:28:49 GMT -5
''Hmm...Hei. Olen Leya.'' Sanoin ja mittailin katseellani tummaa urosta. ''Ja ketä minulla on puolestani kunnia puhutella?'' Sanoin ja huomasin suupielieni hiukan kohoavan. ehkä tästä päivästä ei tulisikaan niin hirveä, kuin olin odottanut. En enään tuntenut oloani niin masentuneeksi. ehkä olin vain ollut liikaa yksikseni viimeaikoina...
Katsoin toista hymyillen hiukan. Ainakin hän vaikutti mukavalta.Ilma oli edelleenkin tihkusateen täyttämä, mutta minusta alkoi tuntua, että se yltyisi vielä. Ilmahan oli koko päivän ollut tähän mennessä raskaiden vain oikeaa hetkeä sateelle odottavien pilvien täyttämä.
Sade yltyi hiukan ja jatkoin vain tuijjottamistani. Hetken kuluttua tajusin tuijjottaneeni häntä ja laskin äkkiä katseeni hänen ohitseen. Itse asiassa sitä ei voinut sanoa katseen laskemiseksi, vaan pikemminkin lipumiseksi. Punehduin ihan hitusen vain. Eihän ollut minun tapaistani tuijjotella röyhkeästi. Saatoinhan joskus olla turhan utelias, mutta ei silti ollut minun tapaistani tuijjotella ketään. Varsinkaan sellaista ketä en tuntenut vielä. Tai no saatoinhan usein jättää katseeni johonkin kiintopisteeseen, mutta en kuitenkaan ollut tuijjottelija-tyyppiä.
Hymyilin hiukan ja siirsin katseeni häneen. Enään katseeni ei kuitenkaan ollut väsyneen utuinen. Pörhistin hiukan melkein valkoista turkkiani, ja hymyilin toiselle.
|
|
|
Post by Shagon//Pirate//Comet on Jun 26, 2006 15:54:39 GMT -5
Shagon
Uros hymyili ja astui askeleen lähemmäs naarasta, toivoten ettei olisi liian ahdistelevalta. "Leya." Uros mietti nimeä ja vastasi naaraalle tämän kysymykseen. "Olen Shagon. Alfa uros." Kun uros oli sen sanonut hiljaisuus valtasi heidät. Uros toivoi keksiväns jotain juteltavaa mutta turhaan, mitään ei tullut mieleen.
"Tuota, Haluaisitko tuonne puun alle suojaan ettet kastuisi." Shagon Otti oksan ja laittoi sen naaraan päälle yrittäen saattaa tätä puun alle
|
|
|
Post by nory on Jun 27, 2006 7:07:34 GMT -5
'Jaah...Hän siis on alfa.' ajattelin tutkaillen toista katseellani. Ei niin, että siitä varsinaisesti olisin välittänyt, ajattelimpahan vain. Olihan se kiva tietää kuka oli kaiken tämän takana. ''Kiitos kohteliaisuudesta, mutta en minäkään ole sokerista tehty.'' Lausahdin hymyilleen ystävällisesti. Kävelin kuitenkin puun suojaan ja istahdin maahan. Olin hiukan hämilläni, enkä oikein tiennyt, mitä minun kuuluisi sanoa. Nyt sade kuitenkin yltyi vielä hiukan ja alkoi jo tiheydeltään muistuttaa rankkasadetta. Tunsin oloni lähes raukeaksi sateen rummuttaessa maata. Vilkaisin toista ja hymyilin hiukan. ''Kuinkas sinulla on mennyt viimeaikoina? Itselläni kohtuullisen hyvin. Nyt keväällä on paljon jyrsijöitä ja muita pikkueläimiä liikkeellä.'' lausahdin sateen ropinan yli Shagonille. Oli vielä melko päivä ja valoisaa. Vettä valui nyt kohti puutakin, maan kastuessa runsaasti. Varsinkin kun jäätkin alkoivat nyt sulaa. Pörhistin hiukan turkkiani ja menin istumaan hiukan lähemmäs puun runkoa. Istuttuani hetken nousin kuitenkin ylös ja kokeilin vettä kerran valkealla tassullani. Se oli melko kylmää ja siinä ajelehti loskaa. Astuin takaisin rungon viereen ja katsoin hiljaa noruvaa vettä odottaen Shagonin vastaavan.
|
|
|
Post by Shagon//Pirate//Comet on Jun 28, 2006 14:25:14 GMT -5
Shagon
Uros meni naaraan perässä puun alle. Se istahti ylväästi Naaraan viereen. Ympärille katsoessaan hetki oli hiljainen. Uros keskittyi kuuntelemaan sateen rummutusta. Sade kasteli kaiken Puut, lehdet, maan sekä sudet, koirat ja hevoset. Uros vastasi kohteliaasti naaraan kysymykseen. "No mietitäämpäs. Ei mitenkään hyvin jos tätä hetkeä ei lasketa." Shagon hymyili vähän katsoessaan naarasta silmiin. "Tämä hetki pelastaa tämän hetkisen elämäni. Mieti nyt! Olen upean naaraan kanssa saman puun alla, kuunnellen sadetta. Mitä muuta voi elämältä toivoa?" Uroskin laskeutuui maan tasoon ja hengitti raikasta sadeilmaa.
|
|
|
Post by nory on Jun 28, 2006 15:11:31 GMT -5
((Tuosta ekasta puheenvuorosta tulee huvittunut xD Mennään yksityisyyksiin )) ''Etkö ole ennen naaraan kanssa ollut saman puun alla?'' Leya sanoi naurahtaen, ei kuitenkaan pilkallisesti, vaan pikemminkin huvittuneena. ''Ja en kai minä nyt niin upea ole...'' Leya sanoi punastuen rajusti ja kääntäen päätään sivummalle. Leya piti kovasti Shagonista, mutta ei tuntenut itseään tarpeeksi hyväksi tälle. Ja mistä sitä ikinä tiesi, jos tämä puhuikin kaikille samalla tavalla? Leya tunsi olonsa hiukan leikkisäksi ja pakkohan tunnetta oli päästä hiukan purkamaan, joten naaras pukkasi Shagonia samalla lempeästi ja samalla leikkisästi kaulalle. Leya hymyili vienosti ja käänsi päätään taas hiukan sivulle punehtuen lievästi. Leya oli todella alkanut pitää Shagonista. Eiväthän he vielä kovin hyvin tunteneet, mutta silti... Leya katsoi Shagonia tietämättä mitä odottaa. Leya katsoi tätä outo kiille silmissään ja hymyili samalla. ((Tuossa alussa vaihdoin vahingossa tyyliä, ja sitten kun sen tajusin, olin jo jonkin verran ehtiny kirjottaa, niin ei enään viittiny uudelleen alottaa xD))
|
|
|
Post by Shagon//Pirate//Comet on Jun 28, 2006 15:21:19 GMT -5
Shagon
Uros Hymyili vastatessaan Tuolle veikeälle upeudelle. "Olen mutta en yhtä ihanien, sillä äitiänihän ei lasketa." Lopun uros kuiskasi melkein ja naurahti. Tämä tuijotti naarasta hiljaa. Jokin oli vallannut Shgonin, Rakkaus. 'Turhaan varmaan edes kuvittelen.' Uros sätti iteään, mutta hämmästyi naaraan pukkaisusta. Shagon Punehtui ja vastasi takaisin kovilla panoksilla. Uros lähestyi narasta ja nuoli tämän poskea ja lopuksi kuonoa. uros laittoi päänsä naaraan niskaa vasten. Tämän hetken aikana uros toivoi tulkinneensa vihjeet oikein. 'Vähän nopeasti toimin, mutta samapa tuo.' Uros hymyili.
|
|
|
Post by nory on Jun 29, 2006 9:42:48 GMT -5
Leya tunsi punan nousevan kasvoilleen ja käänsi taas hiukan päätään häveliäästi. 'Voi hän on ihana. Leya ajatteli hymyillen punehtuneena. Leya katsoi Shagonia niin suorasti kuin kehtasi ja nuolaisi sitten tätä poskelle.
Ilma oli alkanut kirkastua ja enään näkyi pieni tihku, ja sateenkaari hohti pisaroiden takana. Ilma tuoksui raikkaalta taivaan loistaessa kauniisti taustalla. Oksaston seasta tippui kaunniisti loistavia vesipisaroita.
((sori tosi lyhyt. pitää mennä syömään (: ))
|
|
|
Post by Shagon//Pirate//Comet on Jun 29, 2006 9:59:33 GMT -5
Shagon
Uros nuolais vielä kerran naaraan kuonoa katsoen tätä syvälle silmiin. Taas uros hymyili, se oli onnellinen ja rakastunut. Vihdoinkin ptkä odotus oli ohi jokin naaraassa oli alusta asti kiehtonut urosta. "Onko nälkä?"
|
|
|
Post by nory on Jun 29, 2006 10:25:23 GMT -5
''Ehkä hiukan ja janokin...Tosin minua kiinnostavat nuo rakennukset tuolla metsän alussa...'' Leya sanoi viitaten tallirakennuksiin jotka se oli nähnyt ennen metsään tuloaan. Tiesihän tämä, että siellä olisi vaarallista ihmisten vuoksi, mutta naaras oli silti näistä hyvin kiinnostunut.
Leya hymyili toiselle odottavasti sateenkaaren kadotessa taivaalta ja tihkun loppuessa kokonaan. Leya oli kokenut varmaankin elämänsä parhaita hetkiä tähän menessä. ensimmäistä kertaa naaras oli todella rakastunut.
Leya tunsi puhkuvansa intoa ja vilkaisi urosta odottavasti. se oli vihdoinkin saanut elämälleen kiintopisteen, eikä malttanut millään odottaa, että pääsisi liikkeelle. Niin innoissaan naaras nyt äkisti oli.
((Melko lyhyt =) ))
|
|
|
Post by Shagon//Pirate//Comet on Jun 29, 2006 10:49:12 GMT -5
Shagon
Uros nyökkäsi virnistäen ja lähti seuraamaan daamiaan kevyessä hölkässä. Sen valkoiset hampaat välkähtivät sen hölkkäillessä hillitysti. Shagon näki kauemana rakennukset ja oli innoissaan lähdössä juoksuun niitä kohti, mutta juoksikin naaraan luo. "Tule, juostaan!" Uros hyppeli innosta ja koitti innostuttaa naaraan mukaan. "Älä niitä ihmisiä pelkää. Minä suojelen sinua." Uros lähti jo edeltä.
((Lyhyt niinkuin aina))
|
|
|
Post by nory on Jun 29, 2006 11:21:59 GMT -5
((Siirrymme siis jatkamaan tallirakennusten osioon (: ))
''Tullaan tullaan. Mihin meillä noin kiire muka on?'' Leya lausahti naurahtaen, mutta lähti silti hölkkäämään siihen suuntaan, mistä oli alunperinkin tullut, ja nähnyt tallirakennukset.
((Sorry, lyhyt ^^))
|
|