|
Post by henttu on Apr 3, 2006 1:29:50 GMT -5
#Cherykin tulloo West- islandille, joten tunkaisin sen tähän töpöön mukaan. ^^#
C:
*Tassuttelee paikalle hennoin askelin, silkkisen tuntuisella rantahiekalla, jota peitti pieni huurrekerros. Huomaa hiakassa kahdet tassun jäljet, lähtee seuraamaan niitä varovaisesti jäätä pitkin. Astelee hitaasti, hennosti, mutta varmasti jäätä pitkin West- islandia kohti.*
*On kävellyt jo pitkään liukkaalla jäällä ja näkee kauempana kaksi sumun peittämää hahmoa. Kuulee kun jää alkaa rätistä jalkojen alla ja jää alkaa halkeilla. Alkaa juosta hennoilla askelillaan jäätä pakoon. Liukastuu ja sen seurauksena liukuu aukkoon mihin Shiroi ja Shagonkin olivat pudonneet. Räpiköi paniikissa kylmässä avanto vedessä, odottaen apua.* "Apua!" *Huutaa hennolla äänellään kahdelle edessä häämöttävälle hahmolle.*
#Joo, Chery on heti pulassa. ^^#
|
|
|
Post by Shagon//Pirate//Comet on Apr 3, 2006 11:20:36 GMT -5
Shagon
Uros pudistelee päätään ryömiessään vinhaa vauhtia. 'Ei Shiroi taida olla oikein juttu tuulella.' Shagon näytti hiireltä verrattuna toiseen urokseen joka oli okeasti kuin leijona. Shagon hätkähti kuullessaan takaansa molskahduksen ja hirveää avunhuutoa. "Selvästi naaras." Uros toteaa ja vinkkaa Shiroille. "Mene heranjestas pelastamaan joku neitonen. Minä en nyt pysty." Uros tuhahti ja tuijotti Shiroita.
|
|
|
Post by Shiroi ¬ Sintti on Apr 4, 2006 5:19:56 GMT -5
Shiroi, normal »
Shiro tuhisi tassutellessaan kylmällä jäällä eteenpäin. Sen katse oli omattu nyt täysin edessä olevalle saarelle, West- islandille. Etelästä viuhahti kova tuulenpuuska, niin kova, että se olisi voinut kaataa tälläisen rotevankin koiran.
Takaapäin kuului kova molskahdus. Aivankuin vainukoira, uros jäi roikottamaan toista tassuaan ilmaan, astumatta sillä. Saman aikaisesti salaman nopeasti kääntyi uroksen tarkat silmät kohti perään jäänyttä sumua. Katse lipui Shagoniin, joka kehoitti mennä auttamaan. Avunhuudot toistuivat Shiroin päässä, tämän kääntyessä sulavasti tulosuuntaa kohti. Jolkoteltuaan raskailla askelillaan hetken, alkoi edessä häämöttää sumunpeittämä, sätkivä hahmo. Keskinkertaista vauhtia uros jatkoi jolkotteluaan tuon luokse. Päästessään lähemmäs Shiroi avasi hiukan suutaan, nähdessään naaraan avantovedessä. "Neito hädässä" Kuului uroksen komea ääni jään kaiuttamana. Uros naurahti vähän ja jatkoi lausettaan. "Sallinet minun auttaa sinua" Miksi hän edes kysyi? Uros lipaisi holtittomasti ja haltioissaan kirsuaan. Vedessä räpiköivä olento oli silminkuvaamattoman kaunis. Shiroin kookas suu, kiiltävine hampaineen lähestyi aukinaisena kohti naaraan niskavilloja. Tämä taisi olla uroksen tapa pelastaa? No, näinhän se oli Shagoninkin auttanut ylös. Hampaat tarttuivat varoen naaraan niskakarvoihin ja Shiroi alkoi samanaikaisesti vetää tuota ylös kylmästä vedestä.
Kuitenkin jäälle loiskahtanut vesi teki jäästä vielä liukkaamman. Tämän seurauksena, Shiroi ei pystynyt kantamaan tuollaista taakkaa ja liukui valtavalla voimalla veteen. Siellä se taas oli, siinä aukossa johon sen ei enää pitänyt pudota. Kirottu reikä, se manaili mielessään ja tarttui taas naaraaseen hampaillaan, hellitettyä otteensa hetkeksi. Uros otti tiukan otteen naaraasta ja ponnisti vauhtia. Shiroi hypähti naaras suussaan jäätikön reunalle, se alkoi liukkain tassuin raapimaan jään reunaa, päästäkseen kokonaan pois vedestä. Tämä ei ollutkaan ihan helppoa, mutta lopulta Shiroi kuitenkin pääsi hyppäämään pois avannosta. Se laski naaraan jäätikölle ja jäi siihen ravistelemaan turkkiaan.
[Shiroi on vaikea rakastuttaa. x) Sellainen outo viesti, jota tämä laiska ihminen ei jaksa edes tarkistaa, pahoittelen. ._.]
|
|
|
Post by henttu on Apr 5, 2006 11:02:48 GMT -5
C:
*On aivan kylmissään ja peloissaan, odottaa vain että joku tulisi ja pelastaisi hänet. Pian naaraan jalat alkavat olla jo tunnottomat ja naaras ei jaksa enään räpiköidä, naaras alkaa vajota veteen, kunnes Shiroi ehtii tulla pelastamaan naaraan. *
*Katsoo haltioissaan toista koiraa jolla on rohkeutta pelastaa naaras. SÄikähtää kun uroskoirakin tippuu veteen. Pian naaraan näkö alkaa heiketä ja naaras ei jaksa enään pitää silmiään auki, joten naaras pyörtyy.*
*Makaa jäätiköllä pyörtyneenä. Pikkuhiljaa naaras alkaa heräillä, naaras on aivan kylmissään ja hädissään. Naaras katselee ympärilleen yrittäen muistella missä on. Pian hän muistaa koko tapahtuman ja katsoo uroskoiraa kiittäen.* "Kiitos, en tiedä miten voin ikinä kiittää sinua, pelastit henkeni." *Sanoo Hiljaisella ja hennolla äänellään. Yrittää nousta ylös, mutta ei pääse, sillä on aivan kylmissään. Tärisee kylmästä, menee niin kippuraan kun vain pääsee. Jonkun ajana kluttua Chery yrittää uudelleen nousta ylös, ja onnistuukin siinä, vaikka seisookin jalat täristen jään päällä. Yrittää ravistella turkistaan pois vettä, että kylmä ei tuntuisi niin suurelta, mutta tuloksetta. *
"Olen Chery.." *Sanoo vaiemasti jä hiukan tärisevällä äänellä. Yrittää ottaa askelia ja jatkaa kävelemistä, mutta ei pysty siihen, sillä on vielä niin kymlissään. Katsoo ympärilleen.* 'Mitä teen? Olen keskellä, ei mitään ja näen edessäni jonkun tumman hahmon ja takanani tuon komean ja varman näköisen uroksen.' *Yrittää jatkaa kävelemistä, mutta todella hitaasti ja tärisevin askelin. Katsoo taakseen, että tuleeko Cheryn uusi tuttavuus perässä, vai eikö. *
#Ei mitään. xD#
|
|
|
Post by Shagon//Pirate//Comet on Apr 8, 2006 10:49:44 GMT -5
Shagon
Uros huomaa naaraan pelastuneen jten yrittää nousta jaloilleen. Se onnistuu jotenkin. Hymyillen uros juoksi Shiroin ja tuon vieraan naaraan luo. "Hei olen Shagon, susien johtaja. Olet onnekas kun pääst noinkin nopeasti ylös." Uros naurahtaa ja ravistelee turkkiaan liukaalla jäällä. "Jatkammeko matkaa?" Odottamatta toisten vastausta Uros lähtee käppäilemään kohti häämöttävää saarta.
((^^, *Hoilaa häämusiikkia.* Tiitittitiitiititttii......))
|
|
|
Post by Shiroi ¬ Sintti on Apr 8, 2006 12:00:47 GMT -5
Shiroi, normal » Lumoutunein katsein uros jäi jähmettyneenä tuijottamaan naarasta, vielä vettä turkistaan valuen. Se oli todella kauniin värinen ja tuon avunhuudot kaikuivat vieläkin uroksen päässä kauneina sointeina. Silmät eivät tahtoneet siirtyä sivuun tuosta solakasta neidistä, mutta hetkeksi Shiroi sai päänsä väännettyä viistoon ja tuijottamaan hyistä jäätä tummilla silmillään. Se tuhisi hiljaa ja lipaisi tämän jälkeen kirsua. Uros kuuli naaraan kiitokset ja kohotti jälleen päätään ja siirsi silmänsä seuraamaan naarasta. "Ei tarvitse kiittää, ilo oli minun puolellani." Tosiaan, Shiroi oli ihastunut. Se yritti peitellä sitä, koska ei halunnut susi alfan näkevän tätä tilannetta. Mielessään se hyräili yhtä kaunista laulua, joka sopi täydellisesti naaraaseen, sekä tilanteeseen. Shiroi hymyili hiukan naaraalle ja lähti pää alhaalla astelemaan raskain askelin eteenpäin. Se hengitti raskaasti, vilkuillen edellä olevaa naarasta. "Chery." Uros maisteli nimeä suussaan, tämäkin oli sanoinkuvaamattoman kaunis. Kuten naaraskin. Silmät olivat taas kuin naulittuina naaraaseen, mutta katsekontakti hajosi, Shagonin tullessa paikalle. "Pääsithän sinäkin ylös. Olen Shiroi, neitokainen." Uros virnisti ylös pääseelle sudelle ja osoitti edittäytymisensä naaraalle, heikosti tuota kohti nyökäten. Shiroi ei jaksa oikein keskittyä Shagoniin, niin rakastunut se oli, että silmiä oli todella vaikea erottaa Cherystä. [Taas laiskana. n__n Ei jaksa tarkistaa, mutta kirjoittaessani kaikki tuntui menevän ihan ilman kirjoitusvirheitä. ~ ]
|
|
|
Post by henttu on Apr 9, 2006 3:31:35 GMT -5
C:
*Katselee kahta urosta. Lähtee tassuttelemaan eteenpäin. Astelee hiljalleen jäätä pitkin. Katsoo Shiroihin päin ja ajattelee mielessään..* 'Miten joku voi olla noin vahvan näköinen ja komea..' *Katsoo Shiroita luomoutuneena, kunnes vasta tajuaa olevansa ihastunut !*
*Kävelee sumun keskellä hiaman kylmissään, mutta on kyllä lämmennyt jo putoamisestaan. Kävelee ja kävelee, kunnes alkaa jo nähdä vähän kauempana maata. * 'Onkohan tuo se kuuluisa West-island?' *Ajattelee mielessään ja jatkaa matkaansa.*
#Chery:lle iski vähän ujous. xD#
|
|
|
Post by Shagon//Pirate//Comet on Apr 11, 2006 9:42:46 GMT -5
Shagon
Uros kulki noin viisi metriä edellä. Sen takana kuului vain rakastuneen parin pulinaa ja kai jotain lintujen lauluakin. 'Kevät, kukat kasvavat ja tulee lisää tuollaisia seonneita pareja.' Uros vilkaisi taakseen huvittuneena. Seonneita? "Tuletteko te sieltä.. ..rakastavaiset." Viimeinen sana katosi tuulena ilmaan kun uros mietti löytääköhän koskaan sitä oikeaa.
Pian uroksella oli noin kymmenen metriä saaren rantaan. "Vihdoinkin!" Tätä hetkeä uros oli odoittanut, pääsyä saarelle. Shagon melkein juoksi loppumatkan rantaan, missä se kaatui lumeen väsyneenä. 'Voisimmepa hetken levätä.' Uros huokaisi syvään odotellessaan tuoretta paria.
|
|
|
Post by Shiroi ¬ Sintti on Apr 11, 2006 10:22:58 GMT -5
Shiroi, normal »
Hiljaisesti eteenpäin astellen uros jatkaa tassutteluaan, katseensa eteen kääntäneenä. Se vilkuili välillä taaksensa jäänyttä Cheryä, pienesti mielessään hymyillen. Uros lipaisi kirsuaan ja jatkoi tyytyväisesti ajatteluaan ja asteluaan eteenpäin. Ilma alkoi hieman lämmetä, eikä mantereella niin paljon lunta ollutkaan kuin kotisaarella. Uros hymähti kuivasti ja hypähti rotevalla hypyllä rantaan Shagonin viereen. "Voisit lopettaa tuon." Uros tuhahti kuiskaamisen tavoin Shagonin korvaan, hypähtäessään sen ohi. Se ei halunnut, että sitä kailotetaan, että se on ihastunut. Miksiköhän? Jos se oikeasti nartusta piti, luulisi, että se antaisi koko maailman siitä tietää. Niinhän se varmaan antaisikin, mutta toinen ei ollut osoittanut mitään merkkejä tykästymisestä tai muusta. Ehkä olikin, mutta uros oli niin huomaamaton, ettei tälläistäkään pikkuseikkaa huomannut. Jääden Cheryä odottamaan, uros istahti kuivalle maaperälle ja lipaisi toisemman kerran kirsuaan, naarasta hymyillen katsoen.
|
|
|
Post by henttu on Apr 12, 2006 10:32:20 GMT -5
C:
*Astelee vain eteenpäin, kunnes pääsee myös jo rantaan. Menee istumaan melko lähelle uroksia.* 'Vihdoinkin olemme perillä, tuolla Shiroilla on kaunis hymy ja on se kyllä muutenkin melko komea.' *Ajattelee mielessään ja katsoo ujosti Shiroihin päin. Katselee ympärilleen, näkee jään alkavan sulaa jo pikkuhiljaa ja näkee joissakin kohdissa jopa jo pieniä vesiaukkojakin. * 'Mitenköhän ikinä pääsemme täältä pois?' *Ajattelee ja katsoo jäälle päin.*
#Lyhyttä. xD#
|
|
|
Post by Shagon//Pirate//Comet on Apr 13, 2006 14:00:28 GMT -5
Shagon
"Lopettaa mikä!" Tajutessaan virheensä, urs nieli sanansa ja kääni katseensa. "Tuota Cherykö se oli, iin saanko lainata Shroita hetken." Uros käveli kauemmas ja hymyili naaraalle mutta viittoili urokselle. 'Tajuaako toi?' Uros alkoi piirtää tassullaan jotain, se oli sydämmen muotonen möhkäle.
((Lyhyt. inspis nous kattoon))
|
|
|
Post by Shiroi ¬ Sintti on Apr 17, 2006 2:43:57 GMT -5
Shiroi, normal » Uros istuskeli hiekkaisella pohjalla, häntäänsä maata pitkin heilutellen. Se katseli Shagonia hieman pahalla silmällä, pitäisi suunsa kiinni. Uros tuhahti. Kuullessaan Shagonin sanoja, Shiron korvat kääntyivät kuin tykkeinä eteen ja valpas katse silmäili susi alfaa. Uros mutisi jotain, virnistäen pienesti Cherylle ja lähtien sitten matalaa profiilia pitäen Shagonin luo. Päästessään harmaanpukevan uroksen luo, pieni katse kääntyi viistoon taakse, neitoon päin. Kuitenkaan kauaa tätä iloa ei ehtinyt kestää, kunnes alfan katse kääntyi Shagoniin. Se astui tassullaan tietämättään harmaan uroksen piirroksen päälle ja katsoi tätä kysyvästi. "Niin?" Lyhyt kysymys, joka kuitenkin sisälsi kaiken tarvittavan tiedon. Ilmeisesti siis Shiroi ei ollut nähnyt piirrosta, jotkut voisivat todeta 'hyvä niin'. [ Enpäs yhtään huomannut, että minun vuoro täällä häämöttää.]
|
|
|
Post by henttu on Apr 18, 2006 11:05:07 GMT -5
C:
*Astelee edestakaisin hermostuneena.* 'Missäköhän minäkin oikein olen? Ja mitä nuokin mahtaa jutella? Lähdemmeköhän me kohta jo jatkamaan matkaa, sillä en oikein jaksaisi pysyä paikallani.' *Ajattelee itsekseen ja jatkaa kävelemistä edestakaisin. Katsoo jäälle päin, jonka jälkeen siirtää katseensa uroksiin päin.* 'Menisinkö kysymään millon lähdemme jonnekkin muualle? Ei, ei, en voi, tai siis voisin, mutta en uskalla. ' *Katsoo uroksia ,jonka jälkeen astuu varovaisesti pari hentoa askelta heitä päin.*
#Tuli kyllä lyhyt. ^^#
|
|
|
Post by Shagon//Pirate//Comet on Apr 19, 2006 12:27:10 GMT -5
Shagon
Tajutessaan koira alfan tulleen viereen, uros mietti sanojaan ja tokaisi hiljaa: "Myönnä pois, pidät hänestä. Edes vähän. " Uroksen sanoissa oli pientä ivaa sekä mystisyyttä. 'Pitäisikö heidät jättää kahden?' Shagon vilkaisi ohuelle jäälle mistä ei helposti kuivana selviäisi. Naaraan ottaessa askeliaan heitä kohti uros palasi tähän hetkeen. "Niin tuota.." Sanoja oli vaikea löytää, mutta miksi. Mitä ihmeellistä tässä hetkessä oli. Paikallahan oli vain hän ja nuo rakastavaiset.
Shagon vilkuili taivaalle miettien tuleeko kesä vielä jonain päivänä. Viikon, kuukauden vaiko kahden kuukauden päästä. Siitä ei kenelläkään ollut tietoa. Uros haistoi jotain, jotain niin ihanaa. Se oli ruuan haju, joka oli kulkeutunut uroksen kuonoon kevät-tuulien mukana. Silloin uros tajusi nälkänsä. Viime ruokailustahan oli ikuisuus. "Saanen vaivata teitä hetken, mutta jos jatkaisimme matkaa sillä minulla olisi pieni nälkä." Pienestä nälästä voi olla montaa mieltä, sillä shagonilla se oli nyt iso. Taaskaan Shagon ei jäänyt odottamaan toisia vaan läht kohti ihmisasutusta pysähdellen välillä. 'Tuolta saan ruokaa.' Shagonin kieli roikkui pitkänä.
#Lyhyehkö. ^^ Lähetääkö me koht ihmisasutusta kohti. voin tarvittaessa kääntää urokseni menosuuntaa. ^^#
|
|
|
Post by Shiroi ¬ Sintti on Apr 20, 2006 6:28:14 GMT -5
Shiroi, normal »
Shiroi liikutteli tassuaan hiekalla edes takaisin, ajatuksiinsa painautuneena. Se säpsähti vasta, kun Shagon avasi suutaan ja sanoi jotain. Korvat kääntyilivät edes- takaisin hermostuneen oloisena. Katse lipui vähitellen Shagoniin, sitten vasta uros huomasi, ettei ollut mitään virkkonut vastaukseksi. "Niin, siis." Vaimeaa muminaa. Uros ei edes tiennyt, mitä toinen oli tälle virkkonut, vastasi sitten vain jotain. Katse kääntyi vaivihkaa takana olevaan Cheryyn. Leijonamaisen ruumiin omaava uros nousi ylös, katsoi Shagoniin varoittavasti ja astui askeleen lähemmäs Cheryä. En tule koskaan tietämään tunteita hänen. Toivottomaltahan se kuulosti. Uros käänsi katseensa taivaalle, joka näytti tuovan pilviä entisestään mailleen. Tähtiä ei tulisi illalla olemaan, joten niitä ei voisi Cheryn kanssa katsella, vaikka kuinka romanttista se olisi. Mitään se ei viitsinyt tehdä, toisen alfan nähden. Se saisi nauraa aivonsa pellolle yksinään. "Saanet vaivata. Minulla ei ole nälkä, mutta onko neidolla?" Tosiasiassa, Shiroi ei tahtonut vain lähteä Shagonin seuraan, se halusi aikaa itselleen ja Cherylle.
[Ju. Toisaaltaan, jos Shagon jättäis nää kahden? n_n On vaikea rakastutaa, kun toinen alfa seisoo vieressä. Ehkä se johtuu vain minusta. Kun jos toisit sen vaikka talleille Laren ja Sintin seuraksi. Sinttikin kaipaa ruokaa. Jos Hentulle edes kävisi tälläinen systeemi ja tietenkin Lindalle itselleen?]
|
|